Oltuaan kauan piilossa, katseiden
ja kosketuksen ulottumattomissa äidin mahassa,
ulos tulee lopulta pienenpieni ihminen! Aivan uuteen
persoonaan tutustuminen ja hänen uskomattoman
kehityksensä seuraaminen ensimmäisen vuoden
aikana on yksi vanhempana olon suurista elämyksistä.
Vauvakirja.com on helppo ja käyttäjäystävällinen
sivusto, jossa voit täyttää oman vauvakirjasi
sivut kertomuksilla vauvan kehityksestä, kuvilla
ja viikoittaisilla päiväkirjamerkinnöillä.
Tuloksena on hieno sivusto, jota lähimmäisesi
voivat tulla ihailemaan. Vuoden lopussa saat muutettua
sivustosi napin painalluksella kauniiksi muistokirjaksi
suloisella grafiikalla! Vauvan ensimmäinen vuosi
on tallessa kauniissa kansissa, jotka säilyttävät
muistot kirkkaina siihen asti, kun vauvasi on kyllin
vanha lukemaan ikiomaan kirjaansa! Säästä
vauvakirjasi vauvalle ja anna lahjaksi myös isovanhemmille!
Vauvakirjan käyttäjätili
maksaa vain 24 Euroa, johon sisältyy:
Käyttöoikeus koko Vauvakirja-sivustoon
täynnä sivuja ja malleja oman kirjasi luomiseen.
Mahdollisuus kutsua jopa 10 henkilöä lukemaan
vauvakirjaasi internetissä omilla salasanoillaan.
Mahdollisuus tulostaa vauvakirjasivustosi kauniiksi
kirjaseksi vain nappia painamalla.
Mahdollisuus lähettää kutsut myös
ystävillesi.
2 vuoden turvatallennus kirjallesi.
Edullisia tarjouksia vauvakirjasi painamiseksi ammattimaisessa
kirjapainossa.
Vauvakirja - täydellinen
lahja jollekin, jolle on tulossa tai joka on juuri
saanut vauvan!
Vauvakirja.com lähetetään
hienossa lahjaboksissa, jossa on tietoa tuotteesta
ja arvotosite koodilla, jolla lahjan vastaanottaja
voi luoda tilinsä ja aloittaa oman Vauvakirjansa
täyttämisen! Voit lähettää
lahjaboksin suoraan vastaanottajalle!
Esitämme oikeat kysymykset
- vastauksesi kertovat tarinan vauvasi ensimmäisestä
vuodesta!
Hauskoja sivuja lapsesi kehityksestä,
jotka antavat ideoita ja inspiraatiota
- Paljon tilaa muistoille ja omille kuvillesi.
Helppoa ja hauskaa!
Jaa hieno vauvasivustosi läheisimpiesi
kanssa sitä mukaa, kun kirjaasi ilmestyy
lisää sivuja!
Tulosta hieno muistikirja! Säästä
vauvallesi ja anna lahjaksi myös isovanhemmille!
Sisältää hauskaa
tietoa ja suloisia kuvia!
NÄIN KÄYTTÄJÄT KERTOVAT
VAUVAKIRJA.COMISTA:
"Minulla oli keskenjäänyt
vauvakirja poikani ensimmäisestä vuodesta,
joka kaiveli omaatuntoani. Vain viikossa sain kirjoitettua
kirjan valmiiksi - tuntuu tosi hyvältä.
Lisäksi tähän kirjaan ei jää
tyhjiä sivuja kuten aiemmin aloittamassani kirjassa
- nythän voin valita pois ne sivut, joilla minulla
ei ollut mitään sanottavaa." Tomas
O
"Olen saanut kunnian kokeilla
Vauvakirjaa, uutta internet-palvelua joka toimii kuin
digitaalinen täytettävä kirja lapsen
ensimmäisestä vuodesta. Todella huippupalvelu,
ja joka kerta, kun olen istahtanut kirjoittamaan vähän,
olenkin juuttunut tuntikausiksi täyttelemään
kirjan sivuja!" Linda
"Vauvakirja on niin helppo tehdä
ja siitä tulee niin hieno! Meillä on yksi
kirja, jonka säästämme itse, j a heti
Haraldin täytettyä 1 vuoden, annoimme isoäideille
omat kirjat. Siitä tuli vuoden paras joululahja!"
Kristina Olofsson, Haraldin äiti
"Vauvakirja on fantastinen tapa
tehdä yhteenveto ensimmäisestä vuodesta!"
Neiti M
" Loistoidea, nyt ei tarvitse enää
ensin kehittää kuvia, nythän kuvat
tulevat hienossa paketissa! Olisinpa tiennyt tästä
jo kun sain ensimmäisen lapseni!" Lina
H